YHTEENVETO.
Suurin osa haastateltavista koki, että esitys tarvitsee sekä tekijän että vastaanottajan. Myös jakaminen, antaminen ja saaminen toistuivat aiheina.
Mitä vähemmän haastateltava oli tekemisissä esityksenvalmistamisen kanssa, sitä enemmän tuntui vallitsevan mielikuva esiintyjästä poikkeuksellisen taitavana ja lahjakkaana yksilönä jolla on synnynnäinen taipumus esiintymiseen. Voimakkaat tunnereaktiot vaikuttivat olevan monelle merkittävä kriteeri nähdyn esityksen onnistumisen arvioimisessa. Ajatusten tai tunteiden herääminen nimettiin usein toiveeksi tai syyksi mennä katsomaan esitystä. Arjesta irtaantuminen ja oman arjen peilaaminen esitysten kautta koettiin myös merkittäväksi syyksi hakeutua esitysten pariin. Haastattelujen perusteella esityksiltä toivotaan samaistumisen kokemusta sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toisaalta esitysten toivotaan auttavan maailman jäsentämisessä, ehkä uuden oivaltamisessa, mutta myös puhtaasti viihdyttävän. Suuri osa koki lähes itsestäänselvyytenä sen, että esitys valmistetaan jotakin päämäärää varten: "Miksi joku esiintyisi, ellei olisi tarvetta siihen?" Tarpeeksi nimettiin mm. halu kertoa jotain (tulla kuulluksi), halu näyttää jotain (tulla nähdyksi), halu yksinkertaisesti esiintyä, halu ylittää itsensä, halu jakaa, halu vaikuttaa. Ajatus arjesta ja luonnosta esityksenä herätti monessa haastateltavassa omia aiempia käsityksiä horjuttavaa tai laajentavaa pohdintaa mm. siitä, pitääkö esityksen olla tietoisesti valmisteltu kokonaisuus vai voiko se olla jopa ihmisestä riippumaton. Samanlaisia ajatuksia herättivät myös ehdotukset tekijän tai vastaanottajan poistamisesta. Rajaaminen koettiin usein oleelliseksi tekijäksi esityksen/taideteoksen nimeämisessä tai kokemisessa. Haastattelujen perusteella voimistui käsitys siitä, että esitys tarvitsee välttämättä aina vastaanottajan. Ihmisesiintyjän osuus ei lopulta näyttäytynyt yhtä olennaisena yksilöllisessä kokemuksessa (sikäli että yksilö voi omassa päässään nimetä esitykseksi minkä vain aistimansa), mutta kollektiivisen kokemuksen kontekstissa vuorovaikutus ihmiseltä ihmiselle oli lähes yksimielisesti tärkeintä. Näiden ajatusten ja pohdintojen perusteella olemme selventäneet omia käsityksiämme siitä, mikä esitys on. |
LOPPUSANAT.
Ville Mustonen: "Koen, että esitys on jakamista. Pidän ajatuksesta, että on joku tyyppi joka haluaa jakaa. Ja se miten se jakaa on se, että se antaa jolleki toiselle, joka siis tällöin saa. Kun antaja on saanut antaa, niin se saa myös siitä antamisesta ja jakamisesta. Jolloin sitten se saaja on tullut antaneeksi antajalleen olemalla saajana eli vastaanottajana. Näin määrittelisin esityksen kollektiivisena kokemuksena. Mutta koen, että yksilötasolla kuka tahansa voi määrittää minkä tahansa missä tahansa esitykseksi."
Kalle Tahkolahti: "Kaikkein selkeimmäksi minulle on muodostunut ajatus esityksestä vuorovaikutuksellisena dialogina. Esityksen tekeminen päänavauksena tai kädenojennuksena ulospäin omasta itsestään, keskustelun aloituksena ja ulostulona yhteyteen muun maailman kanssa. Esitys ja esityksen kokeminen ovat kohotettuja tapoja mieltää ja kokea maailmaa, kummankin kautta on hyvin erityislaatuisessa kontaktissa muiden ihmisten kanssa. Näin on mahdollista oppia uutta ja jäsentää omaa olemistaan."
|