HAASTATTELU 6
|
Laulanut koko ikänsä. Käynyt laulutunneilla noin 7 vuotta.
"Rakastan ja vihaan esiintyä. Rakkaus syntyy siitä, että voi luoda jotain kaunista tai kiinnostavaa ja keskittyä itseensä. Viha siitä, että joutuu olemaan niin herkkänä muiden arvosteltavana ikään kuin alasti ja epäonnistumisen pelko aina mielessä. Teatterin tekemiseen sain ensikosketuksen musiikkiluokalla näytelmiä tehdessä. Olin myös improvisaatiokerhossa. Teatteriharrastus on ollut ja tulee olemaan elämässäni mukana aina kun tilaisuus koittaa." |
Määrittele esitys yhdellä lauseella?
Valmisteltu tai valmistelematon useimmiten taiteellinen kokonaisuus, jota joku katsoo tai kuuntelee. Ajattelisin mieluusti, että nimenomaan "useimmiten taiteellinen". Esitys voisi olla siis myös esim. oppitunti tai urheilusuoritus? "Taiteellinen esitys" on esitys-otsikon alalaji. Tuon yläotsikon alla voikin ehkä olla kaikki tekeminen, mitä joku katsoo. Teatteriopiskelijoina olemme ehkä helposti kiinni ajatuksessa taiteellisesta esityksestä, mutta sietää muistaa kaikenlainen muukin julkinen esillä olo, johon ei liity ns. taiteellista tarkoitusta tai esittämisen tapaa. Opettaja esittää oppilailleen asioita ja ajatuksia erilaisin välinein, jopa roolissa. Toisaalta, oppitunnin valmistelemiseen liittyy mm. käsiteltävien asioiden koonti eli aiheen ja sisällön päättäminen, niiden järjestäminen hyväntuntuiseksi jatkumoksi – eli dramaturgiaa – sekä materiaalin hankkiminen/valmistaminen ja ymmärrettävyyden maksimoiminen – eli tietynlainen harjoittelu. Mikä määrittää, ettei kaikki oppitunnin järjestämiseen liittyvä valmistautuminen ole taiteellista toimintaa? Opettaja valmistelee määrätynpituisen kokonaisuuden tietylle vastaanottajajoukolle tarkoituksenaan stimuloida ja inspiroida ajattelua ja kehitystä. Sisällön viestin välittäminen on oppitunnin onnistumisen määrittelyssä ensiarvoisen tärkeää. Pitäisikö näin olla myös "taiteellisten" esitysten yhteydessä? Urheilusuorituksen takana taas on valtava määrä harjoittelua ja toistoa, pikkutarkkaa kehonhallintaa ja lopulta esitys yleisön edessä. Tässä yhteydessä yleisöllä ei ole itse suoritukseen kohdistuvaa sisällöllistä odotusta, vaan se arvioidaan puhtaasti teknisillä kriteereillä. Yhdistääkö taide tämänkaltaiset esitykset? Taiteellista esitystä on mahdollista arvioida kummastakin näkökulmasta, viestin välittämisen ja teknisen onnistumisen kautta. Ja silti päällimmäinen kriteeri on usein "pidinkö siitä vai en". Mitä eroa on sillä, onko esitys valmisteltu tai valmistelematon? Valmisteltu (esim. bändikeikat) saattaa sisältää myös improvisoituja pätkiä nyansseissa. Pätee varmaan esim. teatteriin. Yleensä käsikirjoitus, jota noudatetaan. Valmistelematon on ihan erilainen. Se voi olla ihan mitä tahansa. Se voi olla tosi yllätyksellistä, koska ei tiedä mitään etukäteen. Mitä, jos poistaa tekijän/vastaanottajan? Voiko kyseessä edelleen olla esitys? Esitys-sana tarkoittaa, että esittää, näyttää – luoda jotain mitä joku kattoo. Kyl se vaatii ne molemmat. Jos joukko ringissä tekee jotain luovaa yhdessä, niin onhan se tavallaan esitys ilman katsojia, niinku harjoitukset, mut ne muut esiintyjät on samalla katsojia. Entä yksi tyyppi yksinään? Voiko sanoa esitykseksi mikäli siitä ei tehdä edes taltiointia? Ehkä esitys itsellensä. Itsekseen harjoittelu [on] tavallaan esiintymistä itselle. Miettii kokonaisuutta, miten naama on, miten keho on. Se että luo jotain, mitä joku katsoo, on kommunikointia. Tämä on minusta jonkinlainen pohjimmainen ydinajatus. Että kaikki ihmisen toiminta on kommunikointia ulos omasta itsestään, itsensä ymmärretyksi tekemistä. Ja siihen liittyy olennaisesti tietoinen, edes jollain tasolla tarkoituksellinen toiminta. Päätös sattumanvaraisuuteen tuuditautumisesta esitystilanteessa on myös tietoinen päätös toimia tietyllä tavalla, olla auki tietyllä tavalla. Ehkä silloin myös yksin esiintyminen on laskettavissa esitykseksi. Se on tietoista toimintaa, jonka kautta saattaa oppia, oivaltaa tai ymmärtää asioita itsestään tai maailmasta, tai sitten saada selville mitä ei tiedä, mihin kaipaa vastauksen, mitä haluaisi lähteä selvittämään, mitä ei ole aiemmin osannut sanallistaa itselleen. Saattaa löytää omia rajojaan ja sen seurauksena tehdä päätöksen joko hyväksyä ne sellaisinaan tai ruveta rikkomaan niitä tavalla tai toisella. Entä jos unohdetaan tekijä? Voiko maailmaa katsoa esityksenä? Päättää että "tuo on esitys". Kyllä. Mä saatan nähdä esitystä kaikkialla. Esim. luonto voi olla esitys. Tai liikenne. Voiko ukkonen olla esitys? Kyllä. Siinähän on jonkun sortin draaman kaarikin. Jos esiinnyn yksin puille, onko se esitys? Kai se voi… Tää menee sitten ihan vinksalleen. Se voi ollakin ehkä ihan mitä tahansa. Ehkä esitys onkin leikki. Luonnon nimeäminen esitykseksi on vaikea asia. Luonto ei (minun nähdäkseni) ole tietoinen kokonaisuus siinä merkityksessä minkä me miellämme olevan tietoista toimintaa. Luonto on itsenäisesti toimiva monen muuttujan järjestelmä, jonka sisällä tapahtuvat asiat ovat suunnaton (kylläkin tavoitteellisten) reaktioiden sarja. Luonto laajasti käsitettynä tuskin tarkoittaa ilmaista itseään, se on, se tapahtuu, ja tarvittaessa reagoi. Kuten voi tietenkin tapahtua esityksessäkin. Luonnon reaktiot eivät ole tarkoitettu mielenilmauksiksi jonkin asian puolesta, ja sen puitteissa toimivat tekijät (eläimet, kasvit) toimivat samalla tavalla, tarpeeseen ja ärsykkeisiin reagoiden. Luonnossa nähtävät draaman kaaret ovat ihmisen havainnoimia satunnaisista reaktioista syntyneiden irrallisten tapahtumien sarjoja, joille mielletään jäsennyksen kaipuun perusteella alku ja loppu. Luontohan ei varsinaisesti koskaan ala tai lopu. Se on. Liikkenne taas on tiettyä päämäärää varten tietoisesti rakennettu keinotekoinen järjestelmä, joka sekin toimiessaan perustuu sääntöihin, joiden sisällä toimitaan ja joihin reagoidaan. Sen sisässä toimivat yksilöt ilmaisevat tietoisesti asioita ulos itsestään, ne toimivat yhdessä yhteisen sujuvuuden varmistamiseksi ja omien päämääriensä saavuttamiseksi. Eläimet luonnossa toimivat vain oman (lajinsa) päämäärän saavuttamiseksi, selvitäkseen hengissä. Luonnosta ja eläimiltä puuttuu sellainen tietoinen ilmaiseminen, mikä löytyy ihmisten kanssakäymisestä ja tiettyjä tarkoituksia varten rakennetuista keinotekoisista järjestelmistä. Siksi ehkä olen valmiimpi katsomaan liikennettä jonkinsorttisena esityksenä kuin luontoa, joka on jotakin hallitsematonta, epätietoista ja vaikeasti käsitettävän laajaa, ihmeellistä. Mikä on mielestäsi esityksen ja leikin ero? Leikkiä ei ota kauhea vakavasti. Ainakaan mä en ota, kun leikin. Tai nyt täytyy ottaa takas. Esiintyessä bändin kaa mä otan sen vakavasti. Niissä en kauheesti leiki, vaikka haluaisi. Ehkä olennaista on, että otti vakavasti tai ei, niin se ei tavallaan oo todellista. Se on luotu. Jotenkin tekastu tai tehty. Tätä tarkoitin edellisessä kappaleessa. Leikin sisältö ei ole reaalisti totta. Luonto on. Luonnossa tapahtuvat ilmiöt, reaktiot, ovat juuri sitä, miten ne manifestoituvat näkyviksi. Leikki on olevinaan jotain. Kun leikin maailmaan puuttuu reaalireaktio, leikki on ohi. Samoin: kun liikenteen sekaan osuu salama tai jotain vastaavaa, paljastuu että liikenteen säännöt eivät perustu mihinkään muuhun kuin yhteiseen sopimukseen, leikkiin, jolla ei ole konkreettista valtaa ympäröivään todellisuuteen. Samoin jos esityksessä tapahtuu jotain reaalitodellista, onnettomuus tai syömistä tai kastumista, se saattaa herpaannuttaa fiktiosta (oletus, että kyseessä on fiktioon sijoittuva esitys). Tositapahtumat eivät esitä itsessään mitään, ne ovat mitä ovat. Niiden mahdollinen symbolinen sisältö rakentuu kontekstista, jonka taas muodostavat jo esityksessä näytetyt asiat ja katsojan oma yksilöllinen kokemuspohja. Symboliikka on mielensisäistä leikkiä, sopimusta siitä, että jokin tarkoittaa jotakin muuta. Mutta tuo sopimus ei tarkoita, että niin todellisuudessa olisi. Päteekö sama katsomis-/kuulemiskokemukseen? Ehkä riippuu esityksen luonteesta. Jos siinä voi vähän improvisoida ja leikkiä enemmän, ei niin vakavissaan ottaa. Voi joskus vähemmän tosissaan suhtautua siihen. Jos taas pitää keskittyä ja on raskasta katsottavaa, siinä mä en ainakaan kauheesti huvitu. Mitä leikkiminen on? Että ottaa tavallaan jonkin roolin. Vähän aikaa ei oo tavallaa oma ittensä, vaan tulee joku semmonen pleksi siihen todellisen minän ja muun maailman väliin. Roolit kotileikissä. Päteehän se musiikkiinkin. Bändissä tulee ne erilaiset roolit, kuka tekee mitäkin. Mitä jos leikitään piilosta tai hippaa? Mitä rooli silloin tarkoittaa? Ei tuu ehkä muuta pleksiä ihmisen ja maailman väliin, siinä on vaan tietty tapa millä pitää toimia. Kiinniottaja ja piiloutuja. Rooli on sitä, että olemisen tapa vain muuttuu? Joo, ei siinä välttämättä ees ole sitä pleksiä. Olen samaa mieltä haastateltavan kanssa. Samoin on esityksessä tai keinotekoisissa järjestelmissä, joissa toiminta perustuu sovittuihin sääntöihin, joilla ei sinänsä ole pohjaa luonnonlaeissa. Esitystilanteessa on sovitut katsojan ja esittäjän roolit, joissa oleminen ei itsessään muuta kumpaakaan osapuolta konkreettisesti toiseksi kuin mitä he ovat esitystilanteen ulkopuolella. Samoin kuin edellä, joku reaalitapahtuma rikkoo sääntösopimuksella luodun "kuplan" ja tekee tilannetta ja siinä toimimista määrittäneet säännöt tyhjiksi. Näitä sääntöjä kuvaa juurikin se, että ne ovat pohjimmiltaan aineettomia ja perustuvat tietoiseen valintaan noudattaa niitä, vaikkei tuota valintaa varsinaisesti aktiivisesti tiedostaisikaan. Mutta ilman tätä periaatteessa tiedostettua asennoitumista näyttämö on vain lattia ja esiintyjä ja katsoja keskenään sekä samanlaisia että -arvoisia ihmisiä. Kenelle rokkikukko lavalla ollessaan esiintyy ja millä tavalla? Mikä on siinä esiintymisessä ominaislaatuista? Parhailla esiintyjillä se lähtee itsestä. Esiintyy aluksi tavallaan itselleen ja jos joku tykkää sitä katsoa, saa vastavuoroisuutta ja silloin alkaa ehkä esiintyä myös muille. Ja jos on katsojia tai kuuntelijoita ne pitää ottaa huomioon. Itsestälähtöisyys. Mitä syitä on, mistä se halu syntyy? Ainakaan mulla ei ole, että haluaisi ensisijaisesti esiintyä. Se on aluks tullu siitä, että on luontaisesti hyvät lahjat, että on tullu hyvä sävelkorva. Terveet äänihuulet. Semmosia, mihin ei voi itse vaikuttaa. Niitä on ollut kiva työstää ja kiva kehittyä siinä. On kiva laulaa. Miksi se on kivaa? Jos onnistuu ylittämään itsensä jossain vaikeessa jutussa. Haastateltavan kokemus vertautuu suoraan urheilijoihin, jotka pyrkivät joka kerta parantamaan suoritustaan, pyrkivät jatkuvaan kehitykseen. Kun löytää jonkun kanavan tai keinon, jonka kautta tuntee toteuttavansa tai ilmaisevansa itseään luontaiseksi koetulla tavalla ja siinä haluaa kehittyä mahdollisimman taitavaksi. Onko sitten esiintymisen pohjalla jossain määrin se, että haluaa tulla näkyväksi nimenomaan taitavana omassa (omaksi koetussa) "lajissaan"? Haluaa jakaa sen riemun, että osaa jotain, josko se riemastuttaisi muitakin? Puhtaasti hyvän olon tunteen jakaminen kuulostaa näin ajateltuna erinomaiselta syyltä esiintyä. Tätä ilmaantuvat heti torppaamaan ajatukset katkeran kateellisista vastareaktioista, että "mitä toi tossa leveilee". Toisaalta taas on hienoa ihastella taitavia tanssijoita, laulajia ja näyttelijöitä jo puhtaan taidon puolesta, sisällöstä viis! Ehkä taito on se, joka vapauttaa katsojan siitä, että joutuisi jännittämään henkilötasolla esiintyjän puolesta. Jos näkee selvästi, että esiintyjä hallitsee oman alansa, voi keskittyä siihen mitä hän tekemisellään ehkä koettaa kertoa, sen sijaan että huolestuisi siitä mokaako hän nyt nolosti. Taitavuus vaikuttaa ja viihdyttää, mutta myös antaa tilaa sisällölle? Ehkä oon jotenki niin itserakas, että minusta on kiva kuunnella tai tuottaa ääntä. Yleensä. Eihän se aina kuulosta hyvältä. […] Klassinen maailma on hyvin erilainen kuin pop-jazzmaailma. Klasaripuolella mulle ei opeteta semmosta lähestymistapaa ku pop-jazzpuolella. Siellä pop-jazzpuolella kaikki lähtee siitä, että tulkitaan ja ollaan ihmisiä varten. Ku taas klasaripuolella se on karkeesti sanottuna sitä, että pitää ite keskittyä siihen musiikkin ja tyyliin tuijottaa johonki pisteeseen johonki kauas ja keskittyä vaan siihen, miten se ääni tulee ulos eikä siihen miltä se kuulostaa tai miten tulkitsee tai… ainakaan lähtökohtaisesti. Lähtökohdat on ihan erilaiset. Mistä on esiintyjä tehty? Ehkä ensinnäkin pitää olla joku taito, millä lähtee esiintymään. Tai halu tehdä jotakin. Vaikka tanssia niille puille. Ja pitää olla ehkä jonkun verran… itsekeskeinen. Eihän sitä muuten oikein voi tehdä. Pitää olla vähän itserakas. Ja sitten vuorovaikutustaidot. Haastateltavan mainitsema "vähän itserakas" voisi tarkoittaa samaa kuin hyvä itsetunto. Uskallusta olla esillä. Luottoa ja uskoa siihen, että minua halutaan/jaksetaan katsoa. Samahan lienee pohjalla kaikessa kanssakäymisessä. Uskallus puhua, uskallus lähteä ulos, uskallus näyttäytyä sosiaalisissa yhteyksissä. Taas palaan siihen, että ilman arjen esillä oloa elämä ei jatkuisi. Voisin väittää, että esillä olo on primitiivivietti, joka vain purkautuu tai näyttäytyy eri yksilöillä eri tavoin. Oma kokemukseni on, että esiintymällä ns. taiteellisessa kontekstissa voi kasvattaa omaa itsetuntoaan tullakseen rohkeammaksi muissa esillä oloa vaativissa tilainteissa ja tätä kautta jopa parantaa elämänlaatuaan. Toisten esillä oloa katsomalla ja vastaanottamalla oma maailmankuva laajentuu omaa itseä suuremmalle alueelle, kommunikaatio muiden kanssa on ehto kehitykselle, evoluutiollekin. Mikä riittää esitykseksi? Oikeestaan mikä tahansa voi olla esitys. Se voi olla luonto. Tää kynä paperilla, joka ei tee mitään. Onko eroa "taideteoksella" ja "esityksellä"? Eipä oikeestaan. Voiko Mona Lisan määritellä yhtä hyvin esitykseksi? Joo. Mikä siitä tekee esityksen? Se vaan on siinä. Se on luotu. Kun paperi ja kynäkin voi olla esitys. Se on jo moninainen esitys, taiteilija on käyttänyt erilaisia tekniikoita. Ja siinä voi lisäksi olla kaikenlaisia piilomerkityksiä ja kannanottoja. Näin ajateltuna esitys on taideteos-käsitteen alalaji. Toisaalta kaikki taide on tekijän ulostuloa, näyttäytymistä ja näyttämistä. Jonkin esittämistä katseltavaksi ja koettavaksi. Ehdotus keskusteluun, aktio joka vaatii reaktiota. Jonkin asian tms. manifestaatio ulos tekijän pään sisältä. Ajatuksen jakaminen, kommentin pyytäminen. Kaikki taide on esitystä, ja kaikki esitetty on taidetta. Mikä tekisi sohvalla makaavasta [avopuolisostasi] esityksen? Varmaan toi, että ylipäätään sen kasvot näkyy meille. Ja toi on mielenkiintosta miten toi käsi on tossa sen leualla. Ihan ku se kuuntelis oikein tarkasti nytteki ja miettis. Ja ylipäätään, että se on sohvalla ja nukkuu. Kyllähän siinä on paljon jo ajateltavaa. Ehkä esitys on ajatus. Että siinä on joku ajatus taustalla. Esitys on ajatuksia tai ajatus. Ehkä tää ei oo esitys tää kynä tässä paperilla. Toisaalta, jos luonto on esitys, niin kuka sen on ajatellut? Tai sit katsoja voi luoda sen ajatuksellaan. Että ei tarvi olla tietoisesti esiintyjä tai katsoja. Se ajatus luo sen esityksen. Esim. tiedostamattomat "esiintyjät" kadulla. Onko se esitys? Katsojat luo sen ajatuksen, että toi on esitys. Ehkä esitys, luotu ajatus. Pitääkö heidän ("esiintyjien") tehdä jotain erityistä, jotain enemmän? Ei niitten tarvii mitään tehdä. Sehän on hauskaa vaan istua penkillä ja tuijottaa ihmisiä, ainaki mun mielestä. Voi ajatella tavallaan, että neki on esiintyjiä. Ne ei oo tietosesti ottanu mitään pleksiä tai roolia. Mut ne vaan on jo valmiiks jonkun tyyppisiä. Esim. hauskat kävelytyylit, siitä riittää paljon katsottavaa. Esillä olo, ihmisten ilmoilla liikkuminen on jo esiintymistä. Olemus ilmaisee jotakin, kävelytyyli kertoo jotakin siitä ihmisestä. Fyysinen oleminen ja liikkuminen on itseilmaisua, jonka takana on vähintään alitajuinen ajatus (vrt. kadulla kompastuva ihminen, joka vilkaisee kompastuspaikkaa ilmaistakseen – kenelle? – että "tämä ei nyt johtunut minusta, mikähän siinä mahtoi olla?"). Useimmiten jollain tasolla tiedostaa, että joku saattaa nähdä minut tai katsoa minua. Yksikseenkin saattaa korjata hölmönnäköiseltä tuntuvaa asentoa. Olemassaolo on esillä oloa, oleminen on esiintymistä. Tai ehkä esiintymistä on, kuten haastateltava sanoi aiemmin, nimenomaan ajatus, tietoisuus olemassaolosta, erotuksena ihmisen ja eläimen välille. Hienosti sanottu, että esitys on ajatus. Ajatus on epäkonkreettinen abstrakti asia, jonka ilmaisu on aina jonkinlaista konkretisointia, näkyväksi tai ymmärrettäväksi tekemistä, muokkaamista välitettävään ja jaettavaan muotoon, taidetta joka vaatii taitoa. Onko paikalla/tilalla minkälainen merkitys esityksen kannalta, onko sillä väliä? Onhan sillä aika paljon väliä, että minkä luonteinen siitä tulee. Malli, jossa katsojilla ja esiintyjillä omat alueet on aika perinteinen. Toisaalta on kaiken maailman flashmobeja, missä esitys alkaa missä tahansa tilassa. |
|