MIKÄ TEKEE ESITYKSESTÄ ESITYKSEN
|
Haastattelu 1:
Ehkä just se sisältö. Tavallaa kulku. Että se alkaa jostain ja päättyy johonkin. Mut en mä tiiä, tarviiko siin olla mitään... [...] kyllähä ihmiset esiintyy omana itsenäänki eikä välttämättä roolissa.
Haastattelu 2:
Tossaha ku te keräätte ihmisiä kattomaa [...] esitystä... Jossa sit ne esiintyjät kadulla kävellessään ei edes tiedä olevansa esiintyjiä, ni siinähän te, jotka ootte koonnu ne katsojat sinne, ni te ootte kuitenkin järjestäny sen tilanteen... Joku tällane järjestelyn elementti on mukana.
Haastattelu 3:
Siinä on varmaa näyttelijät, katsojat, käsikirjoitus, lavastukset, puvustukset... Tarina.
Riippuu varmaan ihan esityksen laadusta, että tarvitaanko siihen lavastusta ja puvustusta. Haastattelu 7:
Se tapahtuma ei oo millään tavalla rajattu, se voi olla mitä vaan tekemistä. Se voi olla fiktiota tai oikeeseen tilanteeseen perustuva. Sitä tapahtuu joka paikassa, sitä tapahtuu työpaikkahaastattelussa, sitä tapahtuu teatterilavalla ja kaupan kassalla ja yleisön rajana on vaan se, että yleensä se nyt luultavasti on kuitenkin ihmisiin kohdistuva. Koska mun maailmankatsomuksen mukaan sitä ei muut välttämättä ymmärrä. No miksei joku lemmikkieläin.
Jos koen, että mulla ei oo yleisöä ni en mä sitte anna esitystä. Mut jos on joku henkilö, jolle mä haluan jonku tietyn asian näyttää, ni siitä tulee se yleisö eli se on mun kannalta esitys. Haastattelu 9:
Siihen tarvitaan toki perinteisesti ajatellen niitä ihmisiä, jotka tekee. Mun mielestä ei oo välttämättä oltava rekvisiittaa, mut joku paikka pitää olla missä se tehdään. Jos sitä vaan kuunnellaan sitä esitystä, ni siin tapaukses sil paikal ei oo nii suurta merkitystä siihen kuuntelemiseen. Mut jos sitä esitetää nii, että mä näköaistilla näen sen, ni sit sillä paikalla voi olla jokin merkitys. Mut ne ihmiset on mun mielestä tärkeempiä siin esitykses – tai ihminen.
|